Virtsankarkailu

Virtsankarkailu on yleinen vaiva. Joka 4. nainen ja yhteensä noin 400 000 ihmistä Suomessa kärsii virtsankarkailusta. Se on yleisin lantionpohjan ongelma. Raskaus ja synnytys aiheuttavat virtsankarkailua, mutta myös ylipaino, tupakointi ja ummetus ovat yleisiä syitä.

Virtsankarkailu jaotellaan ponnistus-, pakko- ja sekamuotoiseen karkailuun. Ponnistuskarkailussa virtsaa lirahtaa pieni määrä vatsaontelon paineen kohotessa esimerkiksi nauraessa, aivastaessa tai ponnistavaa liikettä tehdessä. Pakkokarkailussa rakko tyhjenee kokonaan pakollisesti ja yllättäen. Sekamuotoisessa karkailussa esiintyy näitä molempia.

Virtsankarkailua ehkäisevät lantionpohjan lihaskunnon ylläpitäminen, painonhallinta, ummetuksen hoito, tupakoinnin lopettaminen ja erityisesti 65 vuotta täyttäneillä fyysinen aktiivisuus.

Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen lantionpohjan vahvistaminen on erityisen tärkeää virtsankarkailun ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Lantionpohjan lihakset pitää oppia tunnistamaan, minkä jälkeen niitä voi alkaa harjoittamaan. Lihaskunnon kehittämisen ohella on tärkeää osata rentouttaa lantionpohjan lihakset, sillä ylijännittyneisyys on yleistä ja se provosoi niin ikään virtsankarkailua.

Vatsalihasten erkauma on myös yksi virtsankarkailua aiheuttava tekijä. Jos äidille jää erkaumaa synnytyksen jälkeen eikä se ole palautunut ensimmäisten 12 viikon aikana, on äidin erityisen tärkeää saada asiantuntevaa ohjausta erkauman hoitoon. Vatsalihasten erkauman syntymistä pystyy ennaltaehkäisemään jo raskausaikana ja lantionpohjan ja vatsalihasten palautumista edistämään heti synnytyksen jälkeen oikeanlaisilla harjoitteilla.

Liikuntaharrastuksen voi synnytyksen jälkeen aloittaa, kun virtsankarkailua ei esiinny liikunnan aikana. Esimerkiksi juostessa, hyppiessä ja kuntosalitreenin aikana ei kuulu karkailla virtsaa. Jos karkailua esiintyy, tulee treeniä rauhoittaa ja keskittyä ensin lantionpohjalihasten ja keskivartalon syvän tuen vahvistamiseen. Kun nämä ovat riittävässä kunnossa, onnistuu pikku hiljaa erilainen liikunta ja urheilu eikä virtsankarkailu ole enää esteenä tai haittana.

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 3.11.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Aqua Trio Oy, Aqua Mare
Vantaa
01380 Vantaa

040 8658281
aquamare@aquatrio.fi
www.aquamare.fi
Y-tunnus 1056956-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 020 718 1830
www.paytrail.com

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Aqua Trio Oy, Aqua Mare
Vantaa
01380 Vantaa

040 8658281
aquamare@aquatrio.fi
www.aquamare.fi
Y-tunnus 1056956-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.